Tomi Tutti

Olen toiminut vuodesta 1998 rakennusalan ohjelmistokehityksen ja erityisesti tietomallinnuksen parissa. Ennen Tocomania olen ollut mm. Teklan, YIT:n ja Solibrin palveluksessa monissa eri rooleissa. Tocomanille siirryin jo vuonna 2003 ja nykyään olen yksi yrityksen osakkaista. Vapaa-ajalla harrastan mm. liikuntaa, käyn keikoilla ja lueskelen kirjoja.

Katja Tuutti

Tämä energiapakkaus on toiminut markkinointitehtävissä useilla eri aloilla jo reilun kymmenen vuoden ajan. Rakennusalan ohjelmistot ovat tulleet tutuksi viimeisen vuoden aikana Tocosoftissa, jossa toimin markkinointikoordinaattorina. Vapaa-aika menee siivillä perheen kanssa, mutta aikaa riittää myös pyöräilyyn, joogaan, ystäville ja ruokaharrastuksiin.

Timo Saros

Olen ollut Tocosoftilla vuodesta 2009 ja nykyään yksi yrityksen osakkaista. Erikoisalueenani on laaja-alainen projektinhallinta. Olen toiminut aiemmin mm. Artemis Finland Oyn ja PlanMan Oy:n toimitusjohtajana sekä luennoitsija Tampereen Teknillisessä Korkeakoulussa. Olen myös usean seuran aktiivinen jäsen; Helsingin Suomalainen Klubi ry, Suomen Saunaseura ry, Ohjelmistoyrittäjät ry, Projektiyhdistys ry, Tampereen nuorkauppakamari ry. Minut voi löytää myös veneilemästä, mökkeilemästä tai avannosta.

Henri Lähdesmäki

Tervehdys! Olen työskennellyt Tocosoftissa vuodesta 2006 alkaen ja nykyään olen yksi yrityksen osakkaista. Aiemmin olen työskennellyt yli 10 vuotta vaativissa myynti- ja esimiestehtävissä finanssialalla. Missioni on aina ollut asiakkaidemme ymmärtäminen ja pyrkimys löytää asiakkaillemme parhaat mahdolliset ratkaisut, ja täten edistää asiakkaidemme omaa liiketoimintaa. Asun Espoossa ja harrastuksiani ovat musiikki, ruoka ja viinit. Ollaan yhteyksissä!

Satu Kuusiola

Olen ollut Tocosoftilla vuodesta 2007 ja tehnyt töitä pääasiassa tietomallien parissa, sekä keväästä 2011 toiminut TCM Planner -aikatauluohjelman tuotepäällikkönä. Olen toiminut aikaisemmin rakennusliikkeessä kehitys- ja projekti-insinöörinä saaden kokemusta myös työmailla toimimisesta. Tietomallit tuli tutuksi diplomityön myötä vuonna 2005. Vapaa-ajalla käyn koiraharrastuksissa ja pelaamassa jalkapalloa.

Janne Salin

Aloitin Tocosoftilla vuoden 2012 alusta tuotepäällikkönä.

Viimeiset 15 vuotta olen toiminut erilaisissa rakennusalaan liittyvissä tehtävissä Teklalla, YITllä ja viimeisenä Lemminkäisellä. Kaikissa työtehtävissäni olen päässyt työskentelemään tietomallien hyödyntämisen parissa. Toimin myös sivutoimisena rakentamisen tietotekniikan ja tietomallien tuntiopettajana Metropolia AMKssa. Vapaa-aika menee perheen parissa ja lenkkipoluilla

Kimmo Pere

Olen Kimmo Pere, Talonrakennuksen asiantuntija ja olen ollut Tocosoftilla jo yli 10 vuoden ajan tuotepäällikön ja kouluttajan tehtävissä. Tärkein harrastukseni on moottoripyöräily, mutta aikaa menee myös musiikkiharrastuksiin.

Tuomo Marttila

Olen palvelinkäyttöjärjestelmien ekspertti (VMWare ESX ja Citrix XenApp) ja toiminut aikaisemmin konsulttina Citrix-, Microsoft- ja Linux-palvelin projekteissa. Tocosoftilla olen työskennellyt vuodesta 2006. Talvella minut löytää vapaa-aikana rinteestä sukset jalassa, kesäisin pyörän selästä.

Timo Taiponen

Olen toiminut Tocomanilla jo vuodesta 1995 määrä- ja kustannushallinnan parissa, monissa erilaisissa tehtävissä. Tällä hetkellä työskentelen lisäksi Tocoman Moor Oy:ssä, joka on osa Tocoman yritysryhmää. Moor on keskittynyt asuntojen yksilöinnin ja lisä- ja muutostöiden hallinnan ohjelmistoihin. Minulla on pitkä rakennusliiketausta ja kokemusta erityisesti asuntojen korjausrakentamisprojekteista Suomessa ja Saksassa. Vapaa-aika menee kuntoillen, matkaillen tai teatterista nauttien

Näytä suurempi kartta

 

Tekninen tuki

p. 0207 420 206
tuki@tocoman.com

Sähköpostit ovat muotoa

etunimi.sukunimi@tocoman.com

 
 

Johto

Toimitusjohtaja Timo Saros
p. 0207 420 246
» Katso esittely

Myynti

Myyntijohtaja Henri Lähdesmäki
p. 0207 420 214
» Katso esittely

Markkinointi

Markkinointikoordinaattori Katja Tuutti
p. 0207 420 283
» Katso esittely

 

Tuotevastaavat

TCM Pro ja Basic, TCM Tavoite ja Seuranta, TCM Digitointi
Tuotantojohtaja Heikki Haveri
p. 0207 420 240
 
TCM Planner
Tuotepäällikkö Satu Kuusiola
p. 0207 420 282
» Katso esittely
TCM Kustannustieto
Tuotepäällikkö Timo Taiponen
p. 0207 420 221
» Katso esittely
TCM Tuotanto
Tuotepäällikkö Janne Salin
p. 0207 420 244
» Katso esittely
TCM Selain
Tekninen johtaja Tomi Tutti
p. 0207 420 241
» Katso esittely
 
BIM-tuotteet
Tekninen johtaja Tomi Tutti
p. 0207 420 241
» Katso esittely
BACE-tuotteet
Tuotepäällikkö Kimmo Pere
p. 0207 420 243
» Katso esittely